18.12.2014

Terveisiä maan alta!



Saku Schildt kirjoitti marraskuussa Rumban nettisivuille kolumnin otsikolla ”Kunpa Iron Maiden lopettaisi pian”. Artikkelin luettuani mieleeni suorastaan tulvi ajatuksia, ja aikani asiaa kypsyteltyäni, halusin kasata ajatukseni johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi. Tämä tuore blogi mahdollisti minulle foorumin, jonka kautta tuoda ajatukseni esille. Pistetään siis nakkia toisen eteen!

Ihan kärkeen esitän kysymyksen, joka saa minut kuulostamaan juuri sellaiselta jäärältä, joista Saku kirjoittaa. Miksi vanhalta kuulostaminen on automaattisesti paha asia? Mitä se vanha sitten on? Ensimmäisenä tulee mieleeni, että jos jokin on ”vanhaa” tässä ajassa, on se kulkeutunut ihmisten mukana aika perhanan monta vuotta! Olisiko sana ajaton sittenkin parempi? Jotain ajatonta ja käsin koskettelematonta, mikä saa alkukaltaiset synapsimme sykkimään siten, että tunnemme vetoa näitä ajattomia ja puhtaita asioita kohtaan vuodesta ja sukupolvesta toiseen.

Rumban kaltainen veteraani on vuosikymmeniensä varrella jo todistanut oman paikkansa trendien luojana ja tulevien tuulien haistelijana. Sitä ei kukaan kiellä. Ehkä juuri siksi se tänäkin päivänä vielä kuvittelee pystyvänsä samaan, ja siksi toimituspäällikkö kirjoitti tuon lopunajan profetia-artikkelinsa. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Vaikka kuinka yrittäisitte lausua jonkin alakulttuurin suohon, voin vain todeta, että hyvä Yrkkä!

Nykyaikana trendit eivät enää kehity jonkin jättiläisen sanelemana. Muoti on ilmiö, jota seuraa tietty kannattajajoukko. Esimerkkinä nyt vaikka nk. ”hipsterit.” Yhtenä päivänä yksi joukko ihmisiä päätti hakea inspiraatiota kaduilta. Lopputuloksena oli lookki, jota voisi luonnehtia kodittomaksi metsuriksi. Millään isolla muotitalolla ei ollut tähän näkyvää vaikutusta. Nyt se on kuumin juttu, ja kohta menneisyyttä. Sama kävi aikanaan grungenkin kohdalla. Luovat tuulet puhaltavat vapaasti internetin yleistymisen jälkeen. Trendit luovat itsensä, ja ihminen seuraa, jos se sopii hänen persoonaansa. Kansa tallaa omia polkujaan. Teidän siellä ylhäällä on tultava perässä, jos tahdotte säilyttää asemanne. Blabbermouthin alentuessa metallisetien senssipalstaksi tilalle nousee uusia tekijöitä, jotka tulevat vavisuttamaan Blabbermouthin asemaa ”metallimusiikin CNN:nä”. Viisaat miehet ovat joskus todenneet kaikkien kulttuurien toistavan samoja ennusmerkkejä kulttuurin vääjäämättömän tuhon partaalla. Vai onko mielestäsi Blabbermouthin ”uutisotsikko” ”Hottest chicks in metal” CNN:n tasoista journalismia?

Puhutaan kuitenkin musiikista. Metallia kuluttaa tietynlainen joukko ihmisiä. He kuuntelevat tietynlaista musiikkia, he näyttävät tietynlaisilta, jopa puhuvat tietyllä tavalla. Se mitä te sieltä norsunluutorneistanne näette, on valtavirtaa. Valtavirta näkyy ja kuuluu ilman, että tarvitsee asiaan tarkemmin syventyä. Todellinen metallin ydin ei koskaan ole ollut kunnolla valtavirtaa tai sitä koskaan halunnut ollakaan. Metallilla oli oma huippukautensa hiljattain, mutta kuten kaikkien trendien luonteeseen kuuluu, jokin toinen aalto tulee nousemaan, kun edellisen huippukohta on jo ohitettu.

Metallin henki on ulkopuolisuudessa. Pohjimmiltaan kysymys on kapinasta. Asenteena on: jos et pidä meistä, voit saman tien lähteä kävelemään. Asenteeni on outo? Okei, mutta kerro perusteellisesti, mistä siinä sinä et pidä ja miksi? Mielestäni maailma tarvitsee juuri nyt metallimusiikkia. Metallimusiikki on suurien tunteiden tykitystä! Huutomerkki! Uskon metallimusiikin nousevan jälleen pinnalle, muodossa tai toisessa. Perustelen vähän näkemystäni tarkemmin: Useassa kolkassa maailmaa ei ole mahdollisuutta puhua vapaasti mielipiteistään julkisesti. Silmukka on jopa Euroopan mittakaavassa kiristynyt. Kansanryhmää ”kiihottamaan” tarkoitettu mielipide voidaan tulkita laittomaksi, jopa täällä kotisuomessa. Aikamme selkeästi vaatii kovaa ääniä ja myötäilemättömiä asenteita. Kun katson nuorempia polvia ja heidän kasvattajiaan silmiin, voin vain ihmetellä mistä tämä tutiseva ihmishyytelö on peräisin? Porukka pelkää omien askeleittensakin vahingoittavan maapalloa!

Minulla on kehitysehdotus vallitsevalle ilmapiirille. Sen sijaan, että opettaisimme kaikkia pelkäämään joka, vitun, ikistä rasahdusta, viekää lapsenne kunnon kauhujen esikartanoon! Metallifestareille tai -klubille. Halusitte sitä tai ette, ne ovat olemassa, ja kansa tuntuu tykkäävän. Enkä ihmettele. Kuulunhan itsekin tähän kauhun filosofiaan uskovien piiriin. Kauhuleffojen tapittaminen voi olla terapeuttista ja opettavaista. Pelkonsa kohtaamalla oppii jotain oleellista myös elämästä. Se, että jokin pelottaa, ei aina ole paha asia. Peloistaan pääsee yli. Se karjuva setä voi aluksi pelottaa. Iso parta, pentagrammin muotoinen tatuointi sydämen päällä, ääni kuin helvetin syövereistä henkiä esiin manaavalla ihmispedolla. Hetken kuitenkin kun malttaa mielensä, ja keskittyy hetkeen, saattaa huomata itsestään jotain uutta. Pelon kanssa voi elää vierekkäin. Voit jopa oppia pitämään siitä! Ilmestyskirjan peto ei ole mikään yliluonnollinen asia, se onkin vain hassu setä, jolla oli selkeästi paha päivä tätä miettiessään. Eikä tämä outo tunne kaikkialla kehossani ole minua vielä tappanut. Helvetti! Täähän on SIISTIÄ! Saatat ymmärtää, että järki voittaa. Saatat ymmärtää ympärilläsi olevia ihmisiä ja heitä kahlitsevien pelkojen rutistavan voiman. Saatat nähdä itsesi oikeasti vapaana. Saatat tuntea suuria tunteita laidasta laitaan. Saatat tuntea, mitä tarkoittaa olla elossa. Oikeasti.

Löytääkseen tämän aktiivisen ja järkyttävän laajan maanalaisen armeijan, on katsottava sinne, minne parrasvalot eivät paista. On käytävä siellä, mistä et voi sataprosenttisesti tietää, tuletko edes viihtymään? ”Ketä nää on? Mitä ne oikein tekee täällä?” On merkattava kalenteriinsa avointa mieltä muutaman tunnin verran ja unohdettava CV-elämänsä. On kohdattava ennakkoluulonsa, ja on oltava valmis päästämään irti. Tässä on se alkukantainen voima, joka ei tule koskaan kuolemaan pois.

Tiedän toisaalta, että tästä Saku Schildt ei puhunut suoraan vihjatessaan metallimusiikin olevan eilisen päivän tuulia. (Vai oliko tarkoituksesi vain provosoida toimintaan? ;)) Tosiasia kuitenkin on se, että aktiiviset underground -tekijät ovat se voimavara, mistä joku päivä tulee ponnistamaan se seuraava Nightwish tai Stone. Minusta ongelma onkin paljon monisyisempi, ja vaatii siksi tätä kyseenalaistamisen ilmapiiriä lisää. Uskon siihen, että sanoilla on todellista valtaa, ja Sakun kirjoituksen kaltaiset julistukset saavat lukijansa uskomaan, että asia todellakin on niin. Teille kaikille Sakun kanssa samaa mieltä oleville minä sanon, että mene paikalliseen heviluolaasi viikonloppuna, katsele ympärillesi ja sano, onko koko kulttuuri kuollut ja kuopattu? Jos et pitänyt näkemästäsi, ei se mitään. Täältä katsottuna meillä menee helvetin hyvin ilman sinuakin!

- Ville Karvinen / Susiraja Metal Club ry:n hallituksen jäsen

27.11.2014

Joensuulainen metallimusiikki – missä mennään?



Tervetuloa lukemaan Susiraja Metal Clubin blogia! Kirjoittelemme tänne kaikenlaista aina paikallisesta metallimusiikista keikka- ja reissuraportteihin. Toisin sanoen siitä, mistä ikinä kelläkin sanottavaa löytyy.

---

Loppuvuosi 2010. Suvaksen saunanlauteilla kosteissa merkeissä saatiin idea metallimusiikin yhdistyksen perustamisesta. ”Ois muuten siisti pitää näitä pippaloita enemmänkin”, pohdimme. Nämä keskustelut jättivät siemenen ajatuksiimme, joiden seurauksena Susiraja Metal Club perustettiin muutama kuukausi myöhemmin. Muistan mitä ajattelin silloin joensuulaisesta metalliskenestä noin yleisesti. Ehkä yksi negatiivisessa mielessä mieleenpainuvimmista illoista vietettiin sittemmin kuopatussa Kellarissa (nykyisin Kerubin kellari). Vuosi taisi olla 2009 tai 2010, ja lauteilla oli niinkin kovia yhtyeitä kuin Devian, Belphegor sekä Unleashed. Paikalla oli arviolta 30 henkilöä, mikä oli harmillisen vähän noin hienoille bändeille.

Tuo ajatus puoliksi tyhjästä salista peilasi senhetkistä mielikuvaani joensuulaisesta metalliskenestä. Toisaalta se saattoi olla liioiteltua pessimismiä, toisaalta ei. Millainen oli paikallinen metalliskene vuosikymmenen vaihteessa? Keikkajärjestäjä Hurmos Titsor lopetti toimintansa muutama vuosi aiemmin, ja se jätti aukon kaupungin tarjontaan. Myönnettäköön etten seuraillut silloin paikallisia touhuja yhtä aktiivisesti kuin nyt, mutta lonkalta heitettynä voin sanoa, että ylöspäin ollaan tultu ja aika hitosti! Kerubissa soittelevat sellaiset bändit kuin Sabaton sekä Arch Enemy, ja La Barre täyttää marginaalisemman metallin ystävien tarpeet. Kuitenkin eniten kehitystä on tapahtunut nimenomaan ruohonjuuritasolla. 

Paikallinen Detonator voitti Popmuusikoiden järjestämän Hyvä Jätkät! -bändikilpailun pari viikkoa sitten. Itse asiassa Detonator taitaa olla jo kolmas metallibändi putkeen, joka korjasi kyseisen pystin: edellisvuonna palkinto meni Inthracedille, ja sitä aiemmin homman hoiti Distress of Ruin. Kun seurailen joensuulaisten bändien tekemisiä tällä hetkellä, voin todellakin olla ylpeä. Lähestyminen, ei vain soittamiseen, vaan myös tuotantoon ja promootioon, on melko ammattimaista, pitkällä tähtäimellä suunniteltua sekä tavoitteellista. Toki asiat tulee suhteuttaa, sillä puhumme ilman levy-yhtiöiden tukea toimivista bändeistä, jotka eivät ole vielä saavuttaneet suurempaa suosiota kotipitäjänsä ulkopuolella. Kuitenkin myös tukitoimintojen osaamista kaupungista löytyy.

Kun kysytään satunnaiselta suomalaiselta metallijannulta joensuulaisista metallibändeistä, on vastaus todennäköisesti Insomnium. Joku saattaa myös tunnistaa kovassa nosteessa olevan Nerve Endin. Doomin ystävät tietänevät Hooded Menacen ja vanhemmat jäärät Phlegethonin. Mutta myöntäkäämme, Joensuuta ei varsinaisesti mielletä Suomessa metallikaupungiksi. 

Vaikka joensuulaiset bändit eivät ole hirveämmin breakanneetkaan (voi kuinka vihaan tuota sanaa), pinnan alla kuohuu. Aiemmin bändikisan yhteydessä mainitsemieni bändien lisäksi kaupungista löytyy sellaisia orkestereita kuin Cult of Endtime, Systematic Sickness Kin ja Inharmonic, joilta voimme odottaa lähivuosina jonkinlaista murtautumista kotimaan raskaan musiikin markkinoille. Tämä vaatii tietenkin kovaa työtä ja tunteenpaloa sen oman unelman saavuttamiseksi, mutta myös ammattimaista asennoitumista oman taiteen tuottamiseen ja esittämiseen. Kuitenkin lähtökohdat ja puitteet Joensuussa ovat huomattavasti paremmat verrattuna muihin saman kokoluokan kaupunkeihin, sillä ammattiosaamista löytyy muun muassa Popmuusikoiden puolelta vaikka muille jakaa.

Tiedä häntä, vaikka viiden vuoden päästä Joensuu miellettäisiinkin valtakunnallisesti metallikaupungiksi. Se on kuitenkin varmaa, että kehitys kulkee ehdottomasti oikeaan suuntaan. Kyllä, vuoden 2014 loppuvaiheessa joensuulainen metallimusiikki elää ja voi hyvin.

- Petri Lauronen / Susiraja Metal Club ry:n puheenjohtaja