Keikkaraportti: SMC Live! II

24. tammikuuta 2015 oli siltä kannalta historiallinen päivä, että silloin joensuulaisessa Ravintola La Barressa järjestettiin toista kertaa SMC Live! -nimeä kantanut metalliklubi. Tästä Susiraja Metal Club ry:n uusimmasta keikkakonseptista voit lukea lisää täältä. Illan kattaus koostui jälleen kahdesta paikallisesta metallipumpusta ja yhdestä ulkopaikkakuntalaisesta lupaavasta herkusta. Lamentarium ja Cult of Endtime edustivat susirajan tarjontaa, ja Helsingistä karkeloihin mukaan saapui Ceaseless Torment, joka ei vielä ennen tätä iltaa ollut täälläpäin Suomea keikkaillut.

Jo ennen illan ensimmäistä bändiä paikalle oli saapunut kiitettävästi sakkia, joten Lamentarium ei todellakaan joutunut vetämään keikkaansa tyhjälle tai edes puolityhjälle salille. Vaikkei ko. bändille ole vielä ehtinyt karttua suunnattomasti livekokemusta, soitto ja esiintyminen sujuivat siitä huolimatta huolellisesti ja varmasti. Lamentariumin syntikoilla maustettu melodinen death soljui vakuuttavasti keikan alusta loppuun. Yleisö ei vielä muutamaa rohkeaa yksilöä lukuun ottamatta uskaltautunut irrottelemaan varovaista nyökyttelyä ja aplodeeraamista enempää, mutta tunnelma oli kuitenkin viimeistään keikan loppupuolella lämmennyt jo ihan mukavasti.

Jos kuulijoita oli paikalla jo ennen ykkösbändiä ookoosti, niin kakkosbändin aikana tupa taidettiin vetää täyteen. Illan toisena räimijänä oli tämänkertainen ”vieraileva tähti”, sitä kuuluisaa vanhaa liittoa kunnioittava Ceaseless Torment. Heti aloitusbiisin ensimmäisistä tahdeista asti oli selvää, mistä tämän bändin livesoitannassa on kyse: koko keikka vedettiin niin tiukkaa ja intensiivistä paahtoa, että naapurin mummoa epäilemättä hirvittäisi. Yleisö lähti upeasti mukaan, mikä näytti arvatenkin miellyttävän lavalla olijoita, ja siivitti heitä yhä hurjempaan livesuoritukseen. Kiitos Ceaseless Torment kun tulitte, rässäsitte ja vakuutitte, ja toivottavasti nähdään teidät vielä toistekin täälläpäin maailmaa!

Tammikuun SMC Liven päätti mm. doomia ja kauhuleffasoundeja kuolometalliinsa yhdistelevä Cult of Endtime. Cultti on nähty kerran aikaisemminkin SMC:n järjestämässä keikkaillassa esiintymässä jokunen vuosi sitten. Bändi on ollut valitettavan harvinaista liveherkkua, mutta nyt siitä päästiin nauttimaan taas pitkästä aikaa – ja mikä nautinto se olikaan! Tämän illan keikka oli sivumennen sanoen myös rumpali Sami Ratilaisen ensimmäinen liveveto Cultin riveissä, ja mieshän näytti istuvan kokoonpanoon kuin nyrkki pers... eikun silmään. Laulajan syvimmistä helvetin syövereistä kumpuavat murinat erityisesti miellyttivät allekirjoittaneen korvaa, ja meininki tietysti muutenkin. Muu kuulijakunta oli kaikesta päätellen yhtä pähkinöinä Cultin soitannasta, ellei enemmänkin.

SMC:n näkökulmasta katsottuna ilta oli suoraan sanottuna helvetinmoinen suksee! Tupa oli täynnä ja meininki katossa, bändit heittivät kaikki hienot keikat, ja kaikki osapuolet vaikuttivat illan päätteeksi erittäin tyytyväisiltä. Enempää ei oikeastaan voisi toivoa. Kyllä taas muisti, minkä takia näitä hommia on niin perkuleen kiva tehdä! Kiitos. ”SMC Live!” tulee taas keväämmällä, pysykäähän kuulolla.

- Anna-Leena Harinen / Susiraja Metal Club ry:n varapuheenjohtaja

"Itsemurhassa on melekeen aina jotakin koomista."

Matti Riekki: Täältä Pohjoiseen – Sentencedin tarina. 2014. Like. 262 s.

Joka ikinen tästä kirjasta kertova artikkeli tai arvostelu alkaa varmaankin kutakuinkin samoilla sanoilla, mutta: siitä tulee tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta, kun Sentenced, yksi suomalaisen raskaamman musiikin uranuurtajista, julkaisi hautajaisalbuminsa ja veti enemmän tai vähemmän kuvainnollisen hirttoköyden kaulaansa. Monessa metallimediassa keitetty toimittaja Matti Riekki on saanut vihdoin monien vuosien kyselyjen jälkeen luvan taltioida bändin tarinan yksien kansien väliin. Olen kirjailijan (ja varmasti monien muiden) kanssa samaa mieltä siitä, että hyvä, kun näin tapahtui!

Teoksen punainen lanka käy ilmi heti esipuheen loppupuolelta, kun Riekki summaa: ”Maalina on mahdollisimman rehellinen tilinteko siitä, mitä oli soittaa yhtyeessä nimeltä Sentenced.” Juurikin tätä tämä teos pitää sisällään. Se ei ole kuiva historiikki, jossa luetellaan vuosilukuja ja myyntilukuja toisensa perään, ja kerrotaan etäiseen historiankirjamaiseen tyyliin ”jostain bändistä”, jonka ura eteni näin ja noin. Vaan tämä on mukaansatempaavaa ja elämänmakuista tarinointia bändistä nimeltä Sentenced, sen jäsenten itsensä sekä muutaman muun touhua lähempää seuranneen ihmisen näkökulmista kerrottuna. Riekki on osannut rakentaa haastatteluihin pohjautuvan kirjan niin, että kaljatuopposten äärellä jutustelusta muodostuu kutakuinkin kronologisesti ja johdonmukaisesti etenevä kuvaus Sentencedin taipaleesta Pohjois-Pohjanmaalta maailmalle ja hautaan. Tyyli on äärimmäisen toimiva ja viihdyttävä, ja allekirjoittanut lukikin opuksen lähes yhdeltä istumalta. 

Kellekään ei varmaankaan tule yllätyksenä, miten suurta osaa kuningas alkoholi näyttelee tässä tarinassa. Läträtty on. Kirjasta löytyykin toinen toistaan uskomattomampia tarinoita, joissa alkoholilla todellakin on ollut osuutta asiaan. Jotkut niistä ovat kaljat nenästä purskauttavan hupaisia, kun taas jotkut vetävät hiljaiseksi niin haastatellut kuin lukijankin. Viinanhuurusta paistaa läpi myös bändin miekkosten pimeä, mutta juuri sen takia hulvaton huumorintaju, sekä äärimmäisen rehellinen ja karu elämänasenne, jotka ovat aina huokuneet myös Sentencedin musiikista ja live-esiintymisestä.

En voi jättää sanomatta, etten voinut olla vetämättä yksi yhteen viime vuonna ilmestyneen Sami Lopakan Marras-romaanin kanssa. Kuten sen takakansitekstissä sanotaan: ”Marras on tarina pohjoissuomalaisen bändin Euroopan-kiertueesta: road-romaani, kertomus kaveruudesta, viinasta, pimeydestä ja kotiinpaluusta.” Tiettävästi Lopakka on ottanut melko paljon vähintäänkin vaikutteita Sentenced-kokemuksistaan, mutta toki Marras on silti fiktiivistä kertomakirjallisuutta, siinä missä Täältä Pohjoiseen on bändielämäkerta. Tätä vertailua en missään nimessä sano pahalla, mutta onhan se vähän hassua, että näin lyhyen ajan sisällä tavallaan ilmestyy kaksi kirjaa samasta bändistä – jos näin kärkkäästi tahtoo asian ilmaista. Marras on kuitenkin myös äärimmäisen vahva esikoisromaani ilman Sentenced-yhteyksiäkin, ja jättää odottamaan innolla jatkoa Lopakan kirjailijauralle.

Palatakseni kuitenkin vielä varsinaiseen asiaan, Täältä Pohjoiseen on a) jokaisen Sentenced-fanin lukemistoa, ja b) jokaisen hyvistä bändielämäkerroista pitävän ihmisen ”must read”. Moni on saattanut vuosien varrella miettiä, että miksi, oi miksi Senarit lopetti, ja tämä teos avaa kyllä niitä syitä kiitettävästi. Nyt alan itsekin olla yhä enemmän sitä mieltä, ettei bändillä ihan oikeasti ollut muuta vaihtoehtoa. Touhu olisi mennyt vain rumaksi ja entistäkin traagisemmaksi, jos bändi olisi hammasta purren vielä jatkanut – uskallan ennustaa näin, koska tällaiset merkit ovat luettavissa myös tästä kirjasta. Aika aikaansa kutakin ja niin edelleen. Kiitos Sentencedille, ja kiitos Matti Riekille, joka kokosi tämän tarinan meidän kaikkien luettavaksi. Ei se siitä!

Tätä kirjoittaessa soi: Sentenced – Buried Alive (live-dvd)

- Anna-Leena Harinen / Susiraja Metal Club ry:n varapuheenjohtaja

Ceaseless Tormentin haastattelu

Ceaseless Torment on vuonna 2008 Helsingissä toimintansa aloittanut vanhan liiton thrashia mäiskivä nelihenkinen bändi. Alkuvuodesta 2010 ilmestyi ensimmäinen demo Craving For Revenge, ja seuraavan vuoden huhtikuussa oli toisen demon, New Decree of Reprobation, aika. Debyyttialbumi The End They Bring julkaistiin viime vuonna. Se on kerännyt hyviä arvosteluja niin kotimaisissa kuin ulkomaisissakin metallimedioissa.

Bändi on keikkaillut vuosien varrella sekä Suomessa että ulkomailla, mutta täällä susirajalla heitä ei ole vielä aikaisemmin nähty. Ceaseless Torment tunnetaan intensiivisestä live-esiintymisestään, joten tätä keikkaa ei missään nimessä kannata missata!

SMC kyseli bändiltä kokemuksia ja näkemyksiä mm. ug-metalliskenestä, sekä uteli fiiliksiä tulevaa Joensuun keikkaa koskien:

Moro! Joensuulaisille metallipäille Ceaseless Torment on luultavasti tuntemattomampi tapaus. Mikäs poppoo te oikein olette?

"Soitin- ja lauluyhtye Helsingistä, joka nyt välillä ei tunnu ottavan mitään tosissaan."

Millaisia kokemuksia CT:lla on suomalaisesta ug-metallikulttuurista? Voiko se hyvin?

Seba & Kimi: "Ei Suomessa meidän mielestä ole semmosta ug-kulttuuria, koska pikku bänditkin on suht tunnettuja. Ja kyllähän tää skene silleen hyvin voi, mutta noi keikat alkaa kärsii inflaatiosta, niitä kun on ihan liikaa, eikä ihmiset enää jaksa niissä käydä, ainakin pk-seudulla."

Vaikutatte enimmäkseen pääkaupunkiseudulla. Onko siellä kovin kilpailuhenkinen meno, vai ovatko kaikki ug-metallibändit kuin sitä kuuluisaa yhtä suurta perhettä? Vai toimivatko kaikki bändit omillaan vailla muiden bändien muodostamaa tukiverkkoa? Toimiiko yhteistyö baarien ja muiden keikkapaikkojen kanssa? Entä oletteko tehneet yhteistyötä helsinkiläisten hevikerhojen (Metal Club Mökä, HYRMY) kanssa?

Seba, Kimi & Antti: "Muutaman bändin kanssa toimitaan yhteistyössä, mutta kun täällä näitä bändejä on sen verran paljon, että melkeen turhaa luoda mitään isompaa verkostoa. Kännipäissään ja selvänä tulee aina suunniteltua yhteiskeikkoja, mutta siihen se sitten yleensä jääkin. Keikkamestoja on vähentynyt viime aikoina parin paikan verran. Joidenkin baarien kanssa yhteistyö toimii hyvin. HYRMYn järkkäämällä keikalla ollaan kerran oltu, mut muuten bändinä aika vähän yhteistyötä näitten [yhdistysten] kanssa."

CT:lle on siunaantunut keikkakokemusta jo ulkomailtakin? Missä kaikkialla olette käyneet, ja mitä kautta olette päässeet keikkailemaan ulkomaille? Mikä on tärkein asia, jonka olette oppineet ulkomailla keikkailusta?

Seba, Kimi & Antti: "Venäjä, Meksiko, USA, Itävalta, Tampere ja Espanja. Luotu yhteyksiä satunnaisiin ihmisiin festareilla, keikoilla ja ulkomailla reissatessa. Ulkomailla ainakin metalliskene on uugeempaa kuin Suomessa."

CT kuuluu nykyisin BWK Recordsin talliin. BWK:n nettisivuilta löytyy varsin sarkastisen oloinen kuvaus ko. ”yhtiöstä”. Selventäkäähän tätä kuviota vähän?

Seba & Antti: "Ei me tosta tekstistä vastata, mutta vastaa kuitenkin yhteisön kuvausta, varmasti siellä myös sarkasmia on. BWK kun harkitusti bändejä ”sainaa”. Kyseessä lähinnä kaveriporukan yhteisö. Se on perustettu siitä syystä, että artisteilla on kanava minkä kautta voivat julkaista materiaaliaan, helpottamaan toimintaa, keikkajärjestelyjä, ja että kaikki valtuudet pysyy artisteilla."

SMC nojaa vahvasti DIY-meininkiin, niin tekee ilmeisesti myös CT. Onko DIY-asenne tärkeintä, vai nostaisitko jonkun muun asian tärkeämpänä esiin ug-bänditoiminnasta?

"Ollaanks me nyt niin DIY-bändi?" (Kimi)
"Niin ku mä teen välillä kaiken tässä bändissä. Ainakin tuntuu siltä." (Seba)
"Oon mä kyllä pari keikkaa järkänny meille." (Kimi)
"Häh? Mä vaan soitan täs." (Antti)

Tituleeraan CT:ia näköjään yhtenään ug-bändiksi. Mitä underground merkitsee CT:lle? Oletteko ug-bändi? Jos kyllä, niin haluatteko sellaiseksi jäädäkin, vai onko tavoitteet jossain muualla?

Seba, Kimi & Antti: "Se on nyt lähinnä meille ihan sama ollaanko ug vai mikä lie."

Mitä CT puuhaa tällä hetkellä? Onko tulossa uutta julkaisua tms.?

Seba, Kimi & Antti: "No tässä uusia biisejä hiljalleen valmistellaan. Kattoo sitten kun on tarpeeks matskua kasassa, millon julkastaan ja mitäkin."

Lopuksi: miksi Ceaseless Tormentia kannattaa tulla katsomaan livenä? Mitä odotatte Joensuun keikalta?

Kimi & Antti: "Jos intensiivisen kaoottinen rässipieksentä kiinnostaa. Olemme kuulleet, että livetoimitus olisi parempaa antia studiomateriaaliin verrattuna, mutta jokainen keikka on kuitenkin erilainen. Varmasti erilaista meininkiä kun pk-seudulla."

- Anna-Leena Harinen / Susiraja Metal Club ry:n varapuheenjohtaja

SMC Live!  järjestetään 24. tammikuuta Ravintola La Barressa. Esiintyjinä Cult of Endtime, Ceaseless Torment ja Lamentarium.

Mikä SMC Live?

SMC potkaisi viime syyskuussa käyntiin uuden klubin nimeltä ”SMC Live!”. Mitä tuolla klubilla on tarkoitus saavuttaa? Mitä siellä tehdään? Miksi se on olemassa? Mikä oikeuttaa sen olemassaolon? Kai se jollain tavalla taitaa livemusiikkiin liittyä.

Meillä on Joensuussa äärimmäisen hienoja bändejä! Musiikki toimii ja live toimii. Joensuu ei ole kuitenkaan mikään suurkaupunki, joten paikallisten bändien määrä on rajattu. Näin ollen tänne on mukava saada välillä jotain uutta ja raikasta. SMC Live paikkaa tätä tuomalla mielenkiintoisia bändejä Suomen undergroundista kansalaisten musiikin nälkää ruokkimaan. Setti on kutakuinkin pyritty rakentamaan niin, että soittamassa on yksi vieraileva, mielenkiintoa herättävä uusi tuttavuus, yksi paikallinen nouseva kyky, sekä yksi paikallinen hieman kokeneempi orkesteri. 

SMC Live toimii myös kulissien takana paikallisten bändien hyväksi. Underground-bändien on nykytilanteessa vaikea päästä keikalle vieraisiin kaupunkeihin, sillä keikat ovat niiden buukkaajalle riskialttiita, ellei bändillä ole valmiiksi paikallista fanipohjaa. Keikkojen saamista vaikeuttaa myös kontaktien puute kotikaupungin ulkopuolelle. Keikkakokemusta on kuitenkin jollain tavalla saatava myös muilta paikkakunnilta. SMC Liven tarkoitus on hommata aina vähintään yhdelle joensuulaiselle bändille keikkavaihto täällä soittavan vierailevan tähden avustuksella.

Ehkä se kaikkein tärkein ajatus koko hommassa, the big picture, on rikastaa paikallista metallimusiikin kulttuuria. SMC Live tarjoaa joensuulaisille mielenkiintoisia esiintyjiä, joiden näkeminen voisi ilman tätä jäädä toteutumatta. Lisäksi SMC Live tarjoaa bändeille mahdollisuuden verkostoitumiseen ja suhteiden luomiseen, joka jäisi helposti muuten tekemättä. Ennen kaikkea SMC Live tarjoaa bändeille keikkoja sekä kotipitäjästä että muualta päin Suomea.  Tällä tapaa hyötyvät sekä yleisö, bändit ja koko joensuulainen metalliskene.

- Petri Lauronen / Susiraja Metal Club ry:n puheenjohtaja

Seuraava SMC Live! järjestetään Ravintola La Barressa lauantaina 24.1. Esiintymässä ovat Lamentarium, Ceaseless Torment ja Cult of Endtime.