Levyarvostelu: Nightwish – Endless Forms Most Beautiful

Mistähän tässä aloittaisi? Nightwishista ja heidän musiikistaan on vaikea puhua samalla tavalla kuin mistä tahansa muusta bändistä, koska yli vuosikymmenen kestänyt intohimoinen fanitus on todellakin jättänyt allekirjoittaneeseen jälkensä. Minkään toisen bändin musiikkiin en ole kasvanut kiinni samalla tavalla. Minkään toisen bändin musiikki ei aiheuta samanlaisia fiiliksiä. Minkään toisen bändin uutta levyä en odota aina yhtä malttamattomana. Nightwishin uusi levy on aina Nightwishin uusi levy. (Minkään muun bändin levyä en menisi myöskään ostamaan yömyynnistä, jollaisen joensuulainen levykauppa Levy-Eskot viime yönä järjesti heti puolen yön jälkeen.) Endless Forms Most Beautiful on siitä erityislaatuinen tapaus bändin diskografiassa, että sillä laulaa Floor Jansen. Tuo Hollannin jumalainen lahja maailmalle. Jo pelkästään tämän naisen takia ja erityisesti hänen laulutaitonsa tietäen odotukset levyä kohtaan olivat pilvissä.

Albumilta etukäteismaistiaisina julkaistut kappaleet Élan ja Shudder Before the Beautiful jättivät toisistaan hyvin paljon eroavat vaikutelmat: Élan oli suoraan sanottuna pettymys. Tasapaksu, ”ihan kiva”, radioystävällinen (mitä muuta tämä sana voi olla kuin kirosana?). Levyn avausraitana toimiva SBtB sen sijaan lunasti odotuksia jo jossain määrin. Biisi toimii erityisen hyvin nimenomaan avausraitana: se antaa kuuntelumatkalle todellakin lentävän lähdön mahtipontisine orkestereineen ja tarttuvine kertosäkeineen.

Olen kuunnellut levyn nyt ehkä viitisen kertaa läpi enemmän tai vähemmän ajatuksen kanssa. Tällä hetkellä vaikutelma on se, että levyn alkupuoli vakuuttaa, sitten tulee muutaman biisin mittainen suvantovaihe, jonka jälkeen räjäytetään viimeiset paukut. Shudder Before the Beautiful ja Weak Fantasy ovat todella kovia kipaleita, joiden perään – hassua sinänsä – parjaamani sinkkubiisi Élan istuu varsin hyvin. Yours Is an Empty Hope ruoskii koneen taas hetkeksi aikaa kovemmille kierroksille, kunnes rauhoitutaan Our Decades in the Sunin herkin ja kaunein sävelin. My Waldenin irkkuilut alkavat muutaman kuuntelukerran jälkeen miellyttää korvaa enemmän ja enemmän. Troy Donockley on paikkansa bändissä ansainnut, vaikken henkilökohtaisesti hänen pillejään ihan jokaiseen biisiin kaipaa. Nimibiisi Endless Forms Most Beautiful, Edema Ruh ja Alpenglow sotkeutuvat mielessäni vielä keskenään; ne vaativat siis vielä lisää kuuntelua. Huonoiksi biiseiksi en näitäkään tuomitse, ne vain tuntuvat jotenkin vaisummilta levyn hyvin rullaavan alkupuolen jälkeen. The Eyes of Sharbat Gula on instrumentaali, joka katkaisee meiningit hetkeksi ja lämmittelee kuulijaa loppuhuipennusta varten. Ja voi jestas, mikä grande finale se onkaan! Rapsakat 24 minuuttia kestävä The Greatest Show On Earth on ehkä jopa hienointa, mitä Nightwish on koskaan tehnyt. Se ei ole biisi muiden joukossa, se on… jotakin suurempaa. Nyt mennään nimittäin semmoisten asioiden äärelle, jotka vaativat kaikki käytettävissä olevat ylisanat ja maalailevat kuvailut. Siksi en oikein osaakaan tai uskallakaan osuvasti tokaista, mistä oikein on kyse. ”Haltioitunut” voisi olla aika hyvä sana kuvaamaan tämän eeppistäkin eeppisemmän megatöräyksen herättämiä oloja. Siitä huolimatta, että kappaleella on kestoa melkein puoli tuntia, ja että on niin maan perkuleen eeppistä kamaa, niin TGSOE toimii. Se on ilmava, se hengittää, se elää. Ja kuulija hengittää ja elää mukana. Ja kun musiikki hiljenee ja levy loppuu, olo on ehkä hieman hengästynyt, mutta myös vapautunut.

Endless Forms Most Beautiful on Kokonaisuus isolla koolla. Sen osaset kannattelevat toinen toistaan, ja elämän ihmeellisyyttä korostava tematiikka on vahvasti esillä kautta linjan. Kuten jo aiemmin sanottu Élanin kohdalla, myös heikommat lenkit löytävät oman paikkansa tästä kokonaisuudesta. Kaikki levyn osatekijät soivat hienosti yhteen ja kertovat samaa tarinaa. Floor Jansen ei revittele niin paljoa laulussaan kuin olisin itse toivonut, mutta hienostihan nainen vetää silti, ei siitä pääse mihinkään.

Aion kuunnella levyn tänään vielä ainakin pari kertaa, ja uskon saavani siitä joka kerralla enemmän irti. Juttua riittäisi kyllä tätäkin tekstioksennusta enemmän, mutta tähän on ehkä ihan hyvä lopettaa. Onneksi olkoon ja kiitos Nightwish: te olette tehneet sen taas. Ankara fanitukseni jatkukoon.

- Anna-Leena Harinen, Susiraja Metal Club ry:n varapuheenjohtaja